Etusivu » Näin ohjelma toimii » Tausta
 

Tausta

Portaat luomuun -ohjelma käynnistyi vuonna 2002. Ohjelmaa on alusta lähtien rahoittanut maa – ja metsätalousministeriö ja sen toteuttamisesta on vastannut EkoCentria (entinen Luomukeittiökeskus).

Vuonna 2009 mennessä ohjelmaan on liittynyt 295 keittiötä, joista noin puolet toimii julkisella sektorilla. Keittiöt edustavat erilaisia toimipaikkoja, suurimman ryhmän muodostavat koulut ja päiväkodit.

Edellisessä Portaat luomuun -ohjelmassa oli vain kolme porrasta. Suurin osa keittiöistä oli v. 2009 ensimmäisellä portaalla. Kolmannelle portaalle edenneistä keittiöistä yli puolet on päiväkoteja. Näistä päiväkodeista monet ovat Steiner-päiväkoteja, joissa luomuruoka tukee koulun strategiaa.

Ohjelma uudistui

Vuonna 2010 Portaat luomuun- ohjelma uudistettiin, jotta se entistä paremmin vastaa keittiöiden tarpeita. Merkittävimmät uudistukset olivat portaiden määrän kasvaminen kolmesta viiteen ja kestävän kehityksen periaatteiden nivominen ohjelmaan entistä tiiviimmin. Lisäksi ohjelmaan valmentautuminen ja liittyminen on mahdollista toteuttaa jatkossa kokonaan verkossa.

 

   

 

 

 

Viimeksi päivitetty : 01.02.2011
JulkisetArkisto